Hankkeen tavoitteena on ehkäistä tai vähentää sosiaalista syrjäytymistä edistämällä kohderyhmän osallisuutta ja toiminta- ja työkykyä. Hanke on nyt toiminut puolitoista vuotta ja tänä aikana meillä on saatu käynnistettyä jo vakiintunutta ryhmätoimintaa mm. hyvinvoinnin, liikunnan ja ruoanlaiton parissa. Painotamme työskentelyssä kestävän kehityksen malleja sekä Green Caren voimaantumisen eri menetelmiä. Ohjaajillamme on vahvaa luonto-, luonnonvara- ja luonnontuotealan osaamista ja siksipä toiminnassamme näkyy huomattavan paljon erilaisten luonnonantimien ja luontoympäristön käyttäminen.
Korona - aika loi haasteita myös meidän toiminnallemme, mutta siitä seurasi paljon hyvääkin. Etätyöskentelystä tuli myös meidän toiminnassamme yksi tärkeä osa asiakastyötä. Tässä blogissa on vahva tarkoitus paitsi tuoda tietoon meidän päivittäistä tekemistä Toimintakeskuksella ja sen lähiympäristössä, niin myös asiakkaidemme etäohjauksessa syntyneitä tuotoksia. Toivomme, että tämän blogin ansiosta tietoisuus mm. kuntouttavan työtoiminnan arjesta lisääntyisi.
t. Ohjaajat Tiina ja Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti